Featured

Aikain alku

Yo.

Tämä blogi tulee olemaan Helsingin yliopiston roolipeliseura Alter Egon piirissä vuodesta 2013 asti pelatun, Kertsidunskuna tunnetun vanhan koulukunnan D&D-kampanjan blogi. Pääasiassa tämä tarkoittaa, että allekirjoittanut rustailee tänne sessioraportteja tai fiiliksiään kotipolttoisesta sääntöjärjestelmästämme. Vaan kuka tietää, ehkä tänne jotain muutakin eksyy.

Olisi myös kovin mukavaa lukea kommentteja tai pelaajien näkökulmasta tehtyjä ajatuksia, saa aktivoitua. Just sinä.

Peitsa Veteli,

pääasiallinen pelinjohtaja.

 

Advertisements

14.11.2017 Seikkailijan lauantai

Viideltä kellariin ja kuudelta putkaan

Rytinä Brysselin alla jatkui. Seikkailijat, nyt muistaen olevansa hieman isommalla porukalla liikkeellä, heittäytyivät keihäitä vasten ja koettivat henkensä edestä puskea vartijoiden linjaa taaemmas. Varjoreivari Trip ja soturi Andrei hikoilivat keihäänkärkien viidakossa muuan koirankouluttajan saadessa kepistä pökerryttävän iskun ohimoonsa kunnes Ilveskin ryntäsi keihäänvarteen, auttaen Andreita murtautumaan edessään olleen miehen iholle veitsineen. Ilo oli kuitenkin lyhytikinen, sillä tuskin oli Andrei ehtinyt napata vihollisensa kuristusotteeseen ja alkanut puukottaa tätä kun hän sai yli-innokkaan toverin heittämänä kaljapullon takaraivoonsa niin, että lösähtikin itse hervottomana kohteensa syliin. Paljoa paremmin ei mennyt Tripilläkään, joka hoippui jo hitusen jaksamisensa rajalla, mutta onneksi pikkuliisa Minna astui hänen tilalleen rähisemään. Samaan aikaan joku huuteli kauempaa hieman tilaa rintamaan, jotta asioista voitaisiin keskustella sivistyneesti, mutta tämähän ei seurueellemme kelvannut vaan hurjasti karjuen he painostivat vetäytyviä keihäsmiehiä pyrkien estämään Andrein kaappaamisen.

Tilanne lähti leviämään päästäessä viereiseen risteykseen. Minna piteli kokonaista käytävällistä lähes yksin, hänen vieressään miehen pään lähes irrottanut toverikin sai nauttia työstään vain muutaman sekunnin kunnes mustaan asetakkiin puettu partamies murskasi hänen naamansa rautaisella nuijallaan. Keihäitä puski vastaan joka suunnasta, mutta Ilveksen iskiessä kiinni läheisen vahdin kraiveliin hänen luinen keijukummuilta tuotu veitsensä katosi jälleen yllättäen hänen kädestään ja kuin nummilla kaikuvan koiran ulvahduksen saattelemana koko käytävä peittyi vihertävänhohtoiseen usvaan. Joku huusi jossain sumusta ilmestyneen paholaiskoiran pureutuessa hänen reiteensä. Minna ryntäsi sumussa vasten keihäitä, mutta hänet tönäistiin rankasti takaisin sumusta irtautuvien keihäsmiesten pyrkiessä taaemmas parempiin asemiin. Rivit irtautuivat hetkeksi, taaemmas jääneiden seikkailijoidemme raahatessa haavoittuneita ruokavarastoon suojiin. Viimeinen iholla ollut vahti sai väännettyä Ilveksen koiratoverin hampaat irti jalastaan, muttei päässyt paniikissa pakoon ennen kuin tuo olento jälleen hyppäsi hänen niskaansa ja kiskoi takaisin sumuun.

Edessä kolisi jotain, kuin raskaampia puisia barrikadinpaloja heiteltäisiin asemiin. Ehtimättä sen suuremmin suojiin, itse kukin heittäytyi vähän pois kapean käytävän keskeltä kun edestä kajahti tulikomento ja varsijouset lauloivat käytävään. Ilves pyrki vastaamaan sokeasti nurkan takaa samalla kun Minna ja Trip valmistelivat pienen räjähdeannoksen Malazarilta viedystä pulverista, joka sitten heitettiinkin sytytyslanka kipinöiden vastauksena antautumiskäskyihin.

Kaikki äänet hukkuivat räjähdyksen alle. Kivinen käytävä kaikui hitaan tuntuisen hetken, peittyen mustaan savuun johon seikkailijoista vielä seisomaan kykenevät ryntäsivätkin valmiina lahtaamaan jokaisen joka vielä uskalsi vastustaa. Verisinä, revittyinä ja korvat soiden sankarimme hyppäsivät savua köhien hajonneen barrikadin palasten yli aulatilaan, missä makasikin nyt siellä täällä räjähdyksen runtelemia ja panikoituneita miehiä ympäriinsä lennelleiden lyhtyjen hämyssä. Osa juoksi pois käytäviin, mutta muutamat pystyssä olevat nostivat vielä refleksinomaisesti aseensa vihaisten seikkailijoiden eteen. Ensimmäisenä juossut Trip saikin rynnäkköä vastaan ottaneesta keihäästä keuhkoonsa Minnan ja Ilveksen syöksyessä kaatamaan muita. Selkeästi johtoasemassa ollut partajooseppi osoittautui hitusen kovemmaksi palaksi ja Ilveksen jumittuessa taistelemaan tämän kanssa kuolontanssiaan sai viimeinen rohkaistunut keihäsmies kaadettua Minnan maihin, jättäen Ilveksen kovin yksinäiseen asemaan. Hän onnistui kuitenkin pitämään puolensa hetken aikaa niin, että takana haavoittuneiden ja kummallisen liskon välistä vuorovaikutusta tarkkaillut tohtori Deborah rohkaistui itsekin ryntäämään linjaan ja kaatamaan keihästelijän rynnäköllään. Kaksi yhtä vastaan seikkailijamme saivat painittua partahemmon maihin, mutta ennen kuin he ehtivät kapitalisoimaan voittoaan, kuului kaatuneiden peittämästä käytävästä jälleen kolinaa ja lisää sotilaita pursui sisään. Deborah nosti rauhallisesti kätensä ilmaan Ilveksen vielä syöksyessä tikkaisiin, muttei ilman viimeistä lahjaa vihamiehelleen: vielä irtautuessaan hän koetti viiltää tältä kurkun auki. Oppisipa, mokoma.

Pakoonlähtö ei kuitenkaan luonnistunut ihan ongelmitta, yläkerran vartijoiden ollessa yhä asia. Kokenut seikkailijamme meinasi saada saappaasta naamaan pyrkiessään ylös, mutta onnistuikin nappaamaan uhittelijaa saappaasta ja molemmat miehet putosivat kasana kellariin. Vahti sai kuitenkin ensimmäisenä henkensä takaisin tömäyksen jälkeen ja väänsi Ilveksen naama edellä lattiaa vasten. Pöly laskeutui tilanteen rauhoittuessa ja muutaman kylkipotkun saattelemana lyötiin henkiinjääneet kommandomme rautoihin.

Sitä ollaan ikään kuin vankeina jokseenkin selkeästi Alkuvoimaisen pahuuden temppelin käsissä. Oh dear, millähän tästä venkoiltaisiin ulos? Miksihän heidän vangitsijansa tuntuivat yhä joukkoja menetettyäänkin sangen joviaaleilta? Saisiko Minna livahdettua karkuun vai ovatko joukkomme päivät luetut?

31.10. & 7.11.2017 Kusti polkee

31.10. Pakettia hakemassa

Brysselissä ahdattiin kärryt täyteen tarvikkeita tusinan hengen kommandoreissua varten, Ilves sai hankittua messiin viisi asioita nähnyttä veteraania auttelemaan ja pian oltiinkin jo matkalla Antwerpenin tiellä. Salaseuralaisten kasaillessa kaupungissa suurempaa joukkoa seikkailijoiden nopean toiminnan osasto kävisi vähän kokeilemassa josko Ground Zeron läheltä löytyisi vastauksia tai matkalta saataisiin edes elävä lonkerohirviö kettingeillä kiinni arkkuun tutkittavaksi. Joku muukin kuin vain tavoitellut veistelijät olivat kuitenkin kuulleet joukkiomme huutelun kiltatalolla ja joukkio pahaenteisiä hahmoja lähti hiljaksiin heidän peräänsä…

Itse matka alkoi varsin hirveästi. Tuskin oltiin päivää päästy kaupungista etelään kun alkoi sakea ja kostea lumipyry, joka ei sitten talttunut seuraavaan neljään päivään. Ensialkuun sitä vastaan yritettiin puskea, mutta suunnistajan eksyttyä kurssista päätettiin paremmaksi vain istua suojissa persiillään ja antaa luonnon voittaa tällä kertaa. Odottelun aikana leiriin eksyi joukko ilmeisen vannoutuneita aseistakieltäytyjiä, niin vannoutuneita että näyttivät varustautuneen kartuin jos pitäisi vaikka vakuuttaa joku sopivasti heikomman näköinen palkkasoturijoukko luopumaan omistaan. Tässä tapauksessa tosin olivat sen verta alivoimalla liikkeellä, että kahden joukon jakaessa leiripaikan ei mitään sen suurempaa välikohtausta päässyt sattumaan, vaikka hitusen kyräillen itse kukin istuikin yövahdissa varsijousi valmiina. Joukkomme tietämättä oli tuo myrsky samalla toiminut onneniskuna heille, sillä heidän perässään liikkunut joukko oli sen edessä todennut paremmaksi luopua hetkeksi hankkeesta ja palata pohjoisemmas.

Myrskyn jälkeen tie löytyi pian uudelleen, kärryt kiskottiin hevosilla sohjosta ylös ja matka jatkui taas. Päivämatkan päässä Antwerpenistä oli jo aivan liian hiljaista. Hiljalleen jäätyvä loska peitti kauniina hylättyjä maisemia autioituneiden maatalojen noustessa esiin sieltä täältä peltojen ja puskien lomasta. Päättäen paremmaksi tutkia tilannetta, joukkomme parkkeerasi kärrynsä lähelle muuan talon ympärysaitaa ja tepasteli varovaisesti pihaan. Tarkkailijat kohottivat kärryiltä varsijousensa valmiiksi muiden heittäessä asetakkeja niskaansa ja tarkastellessa paikkoja. Eläimet olivat poissa, tuvan ovi osittain rikottu ja kuoleman tuoksu vienona ilmassa. Miekkamies Utter koetti heittää kiviä ovesta sisään, jos jokin vaikka hermostuisi, mutta vasta joukkomme ryhtyessä aseenperillään hakkaamaan talon ulkoseinää heräsi jokin sen sisässä meluun. Ikkunaluukut rämähtivät auki ja jokin epäilyttävästi talon emäntää muistuttava, verinen klöntti löpsähti alas hankeen samalla, kun sen takaa heilui ulos joukko punertavia lonkeroita. Ensimmäiset miehet ryntäsivät keihäin pidättelemään sitä akkunassaan, mutta pian heidän väkensä petti ja tuo olento puski läpi, pakottaen joukkomme vetäytymään rivakkaan tahtiin kärryjä kohden. Varsijouset naksahtelivat, syösten kuolettavia vasamiaan ilman halki kohti talolta laahustavia olentoja samalla kun soturit hyppivät aidan yli asemiin, missä heille heiteltiin kärryistä nippuja metsästyskeihäitä. Jos näillä villisian pysäyttää, niin tokihan niillä nyt pari hirviötä helvetistäkin?

Alkoi kiivas kahakka. Veriset ja sotkuiset olennot, monet selvästi talonväen murtuneita varjoja, iskivät aallon lailla vasten sankariemme pitämää piha-aitaa, välinpitämättöminä niin jousista kuin lihaansa uppoavista keihäistäkään. Pitkät keihäät saivat niitä pidettyä kauempana, mutta missä ihminen väsyi, siellä pian löysivät kuolaavat lonkerot paikan tarrattavaksi ja murtautuivat ronskisti läpi niin aidasta kuin puolustajistakin. Kun taistelu hetkeä myöhemmin vihdoin taukosi, oli pihamaa sekä veren että ruumiinosien peitossa ja aita pelkkä murskattu muisto vain. Kolme matkaan lähtenyttä veteraania makasi viimeiseen lepoonsa lähteneinä tantereella, Utterin runneltua naamaa tunnistaisi tuskin enää hänen äitinsäkään eikä muillakaan järin lujaa mennyt. Jopa itse Ilves tunsi pitkästä aikaa tanssivansa lähellä kuolemaa, kun neljännen tason seikkailijan kestopisteet hipoivat matalia lukuja ja uudelleenheitotkin taisivat kulua loppuun väistellessä liittymistä joukkoihin lonkeroisiin. Paikan siivoaminen ei tulisi kuuloonkaan tautiriskin vuoksi, mutta vähintäänkin päätettiin suorittaa omien kaatuneiden polttaminen. Olisihan se kovin epäkunnioittavaa, jos heistä tulisi noiden olentojen kaltaisia huolimattomuuden vuoksi. Tämäkin meinasi tosin mennä hieman vakavaksi, kun toinen jäljellä olevista apumiehistä alkoi hieman myöhemmin vavahdella ja oksennella, reveten lopulta suiden ja ulokkeiden massaksi aiempien hirviöiden tavoin. Pienen paranoian nimissä itsekukin oli kuitenkin valmiina räjähtämään toimintaan ja kaveri saatiin kuin saatiinkin hengissä potkittua mukana tuotuun ruumisarkkuun, joka sitten vedettiin ketjuilla kiinni ja kärryihin. Dodih, nyt olisi mukana tutkimuskappale, siispä Brysseliin!

Ensimmäinen ongelma: tietäjä Eutasol köhi pahaenteisesti. Hieman irvistellen muutamat joukoissa vaihtoivat tietäväisiä katseita ja ehdottivat, josko tämä suostuisi viettämään yön sidottuna. Tästähän repesi muhkea riita, kun Eutasol ei yllättäen suostunut ajatukseen ja viimeinen palkkamiekka asettui puolustamaan häntä, nähtyään aktiivivuosinaan tarpeeksi monta lynkkaukseen johtanutta “varotointa”. Pitkin hampain osapuolet antoivat asian olla ja iltanuotiolla oltiin tavanomaistakin nyrpeämmillä mielin. Itse kukin luimuili toisiaan kulmiensa alta, varsijoustaan hermostuneesti hipelöiden. Kun yösydännä sitten lopulta kävi niin, että Eutasol korahti ja räjähti verisessä sateessa joukoksi hapuilevia ulokkeita, kaikki ponnahtivat pystyyn ja “mää arvasin! Mää arvasin!” -huutojen seassa lenteli vasamoita sinne tänne. Ei juurikaan varsinaiseen kohteeseen, mutta minkäs teet täydessä meksikolaisessa pattitilanteessa.

Yöllisen toverin paloittelun jäljiltä matka kotia kohti sujui seuraavina päivinä muuten melko rauhassa, kunnes melkein kaupungin porteilla Ilveksen hämähäkkivaistot bongasivat lähipelloilla selkeästi väijymässä olevia ihmisiä, mutta kärryjen kanssa ei enää ehtisi triviaalisti kääntyä pois ilman mahdollista nuolikuuroa niskassa. Kun näin kuitenkin koitettiin, nousi ojanpientareelta käsi pystyssä joku huutamaan (ja ihan vähän huomiota nostaakseen muistutti nuolikuuron mahdollisuudesta). Kiroillen, Ilves ja Sigarda saapastelivat jutustelemaan pienen miesjoukon kanssa samalla, kun pelloilla ollutta sakkia lähti asemoitumaan paremmin kärryjen pakoreitin katkaisemiseksi. Osoittautui, että pikkuporvarin näköisen kaverin paperien mukaan hänellä oli lupa ottaa heidän tuomansa “kama” jonkun Augustuksen nimissä, minkä laillisuudesta tai liittymisestä Ilveksen aiempiin kontakteihin ei ollut mitään takeita. Mutta minkäs teet kun on tarpeeksi asevoimaa vieressä ja vastapuoli heittää väliin vielä vähän taskurahojakin.

Noh, tietenkin seuraat niitä niiden salaiseen tukikohtaan (varasto länsikaupungissa), selvität tilanteen (vartijoilla oli hassut mustat asetakit tähtikuvioin, hum) ja valmistelet kommandoiskun hakeaksesi kamasi takaisin, duh. Erityisesti kun varsinainen kontaktisi naamapalmuilee tapahtuneen suhteen ja vähän heittää ilmoille Augustuksen mahdollisia kontakteja Lareth Kaunoiseen. ‘Ere we go again, babe!

 

7.11. Aaveet laitakaupungin yössä

Jäi sessio vähän kesken, mutta eipä mitään.

Isojen kihojen lupaillessa vähän suojella seikkailijoiden perseitä PR-ongelmilta laatikkoon suljetun lonkerozombin takaisin hakemisessa syntyvien ongelmien suhteen alettiin katsella prospekteja iskuun. Kyseinen varastotila sijaitsi muiden kauppiaiden varastojen seassa, mutta erillisin aidoin ja pienin vahtijoukoin varustettuna. Onnekkaasti alkutalven lumimyräkkä tuntui yhä jatkuvan eikä kukaan huomaisi muutamaa aidan yli kipuavaa hahmoa hämärässä. Näinpä hipsikin joukkiomme sisään kohteeseensa kuin rosvot yössä, itsekunkin lähes muttei aivan onnistuessa silpomaan itseään aitapiikkeihin. Kokeillen lukittuja ovia ja tutkiessaan paikkoja kärryjen ja laatikoiden täyttämällä vaunupihalla, tiedustelijat välttelivät vahtien mahdollisia katseita löytämättä kuitenkaan helppoa ja hiljaista reittiä sisään.

Heittäen varovaisuuden hetkeksi mäkeen Sigarda rymäytti yhden varaston ovista saranoiltaan mahtavalla rysäyksellä ja seikkailijat vyöryivät sisään. Paolo nosti oven takaisin sijoilleen, joskin huonosti, ja koetti pönkätä sitä puuarkuilla muiden yrittäessä pikaisesti katsoa ympärilleen josko kohde olisi jossain vieressä. Sitten tulikin kiire, kun rysäyksen kuulleet vahdit alkoivat huudella pihalta jotain. Jengi tutki kiivaammin paikkoja, totesi selkeästi tarpeekseen päästä peräseinän toiselle puolen ja panostikin sinne pienen satsin Sigardan mukanaan kantamaa pulveria Malazarin tornista. Soihtu lensi kaukaa komeassa kaaressa panoksen luo ja sytytti hiljaksiin viereistä laatikkoa ennen tulen osumista itse pussukkaan. Paolon vahtien harhautusyritys kännistä yövierasta matkien sai äkillisen päätöksen matalan jyrähdyksen muodossa, kun savu ja pöly peittivät koko takavaraston äkillisen räjähdyksen silpoessa lautoja ja tarvekaluja tieltään. Vahdit huusivat, varsijouset lauloivat, ovet potkittiin auki miesten juostessa sisään, seikkailijat puskivat köhien läpi seinään ilmestyneestä aukosta, Paolo-parka jäi viivyttämään ja sai aseenperästä turpiinsa vahtien hakatessa hipin ketoon, etumies hortoili pimeässä pudoten vahingossa lattiassa olleesta aukosta johonkin, Sigarda suuntasi perään lasinsirujen murskaantuessa kenkiensä alla pimeydessä, itsekukin koetti pitää asemia vahteja vastaan jos tarve tulisi. Lisää huutoja ja jousenjänteiden napsahtelua pimeydessä. Pulloja seinillä? Ei kiitos ehkä tähän väliin. Alakertaan!

Jossain maanalaisessa kellarissa Sigarda sai lyhtynsä loistamaan toverien kiirehtiessä perästä tikkaita pitkin alas. Taintunut mies napattiin harteille ja jonnekin piti lähteä liikkeelle. Ei aikaa arvuutella, idästä kuuluu jo ihmisten juoksua. Pohjoiseen! Jösses, onko ovien aina pakko olla lukossa? Lisää huutoja ja juoksentelua perässä, valojakin. Äkkiä sinne perälle vain, oli mikä oli ja ovi kiinni. Ehdittyään hetken hengähtää tiimimme tajusi olevansa umpikujassa ruokakomerossa. Pohtiessaan piilopaikkoja tai seuraavia toimenpiteitä Sigarda sai uusia tuttavuuksia, kun punaruskea ja pitkä lisko nousi esiin muuan tynnyrin takaa hänen naamansa eteen sanomaan yip yip. Näillä kahdella synkkasi heti ja muiden suureksi hämmennykseksi Sigarda tuntui hetkeksi uppoutuneen johonkin aivan muuhun maailmaan kuin siihen, missä he olivat jumissa jossain mörönperseen kellarissa vahteja perässään. Trip vilkuili ulos ovenraosta ja tajusi käytävässä olevan valoja. Sotilaita, tulossa tänne päin. Tie ulos olisi pakko taistella ja mieluummin yllättäjänä kuin nurkkaan piiritettynä. Siispä ensimmäisten etsijöiden osuessa kohdalle sankarimme valmistautuivatkin puskemaan ulos ja hevosen lailla iskevä Sigarda, joka oli saatu ainakin hetkeksi irti liskostaan, potkaisikin oven ulos niin että ensimmäinen vahti taintui seinään sen voimasta samalla kun karjuva retkueemme ryntäsi ällikällä lyötyjen miesten kimppuun. Pian heille toki tulikin lisävoimia ja kapea käytävä muuttui epätoivoisen mukiloinnin näyttämöksi sekalaisen seurakuntamme käydessä käytävää täyttävää keihäsmuuria vasten.

Miten käynee, selvinnee seuraavalla kerralla.

10.10. ja 17.10.2017: #OccupyAntwerpen

Syksyn fuksilaumojen tomun asetuttua kerholla onkin aika palata taas tosissaan Follannin kauniille maille.

10.10. Jotain mätää

Löydettyään itsensä naama edellä mudasta, sankarimme päättivät että tämähän ei jäisi tähän. Ninjakommandot palasivat aamuyöllä talolle, missä suurin osa jäi odottelemaan keittiötiloihin Ilveksen ja Minna Loadin kiipeillessä kattoja pitkin tarkastelemaan tilannetta. Ei ollut vaikeaa paikallistaa tuota toista joukkoa valoineen erään talon yläkerrasta, minne Ilves sitten ryömikin kuunvalaisemaa kattoa pitkin kuulostelemaan ikkunan ylle. Kun mitään hälyttävää ei tuntunut tapahtuvan, lähti varaston katolle varsijousen kanssa passiin jäänyt Minna hieman tutkiskelemaan löytämäänsä kattoluukkua. Alhaalla ollut poppoo veti tiedustelijan tuotua tietojaan huvittavaa scoobydoo-juoksentelua kadulla, törmäillen aina mahdollisiin sivustakatsojiin ja muihin ikävyyksiin yrittäessään löytää kiertoreittiä muilta ovilta.

Sisällä varastossa oli pimeää, mutta Minna pystyi kuitenkin alas laskeuduttuaan kuulemaan jonkun kikattavan hänen edessään. Vai päässään? Hankalaa sanoa tarkkaan, kun olet tarpeeksi omituinen. Roikkuiko tuolla hämyssä joku köysi, kuin kenties hirtettyä miestä kannatellen? Oh dear.

Kyttäilyä ja pohdiskelua tapahtui pitkään, kunnes lopulta seikkailijamme päättivät napauttaa henkselinsä tiukemalle ja ottaa aloitteen käsiinsä. Varsijousia katoille, muutama tyyppi sisäpihalle mölyämään ja trollaamaan toiset ulos, samalla kun puskista ja oven takaa juoksisi lisää joukkoja heidän niskaansa (seikkailijoita oli varmaan joku 10 taas paikalla tai jotain). Ihan ei mennyt kuten piti, mutta tavallaan kuviteltua paremmin kuitenkin:

Tiimin diplomaatin larpatessa kännistä örisijää pihalla, tuli edestakaista huutelua ikkunoista jonkin aikaa kunnes alakerran ovelta karjui kaapin kokoinen ruotsalainen, joka marssikin pian pihan hämyyn näyttämään moiselle pellelle kuka täällä oikein piti jöötä. Pian juoksikin pimeästä seikkailijoita vieraan niskaan, ovelta lisää miehen tovereita seikkailijoiden niskaan, katoilta satoi vasamia ja aseet välkkyivät hämärässä kuunvalossa. Tilanne uhkasi näyttää aika rumalta, kun vihamiehet tinttasivat yhä useampia seikkailijoita tajuttomiksi tantereeseen ja heidän soturinsa vaikuttivat ottavan noinkin isoa ylivoimaa vastaan matsaamisen sangen pelottomina. Kaikki kuitenkin muuttui kun pari seikkailijaamme puukkoineen saivat painittua heidän maaginsa panttivangiksi ja katolta räiskinyt Minna päätti vihdoin vapauttaa päähänsä eksyneen suurvelhon loitsun kohti vastapuolen konekiväärin tahdilla komentoja huudellutta johtajaa. Suuren valkoisen valonvälähdyksen kaltainen, mutta selkeästi äänestä eikä valosta koostuva pilari halkoi ilmaa ja räsähti Minnan ja tuon miehen välillä, paukahtaen hetken päästä pois ja heittäen molemmat taaksepäin. Soturi pysähtyi ja tuijotti hiljaa tyhjyyteen kuin lapsi, joka näki maailman ensimmäistä kertaa. Hetkeä myöhemmin tilanne laukesi itse kunkin huutaessa taukoa, niin typertyneen toverinsa noituuden lyömää kohtaloa voivotteleva ruotsalainen kuin haisevan kalmon kirvestä väistelevä Trippikin.

Mustelmilla olevat seikkailijat pyyhkivät verta poskiltaan ja taluttivat tajuttomia tovereitaan katon alle, äskeiset vastustajat saattoivat guu-guu-tasolle taantunutta johtajaansa kädestä ja Minnakin palasi hiljalleen lattialla kierittyään tolkkuihinsa taian jäljiltä osapuolten sovittua, että jos vaikka ei hetkeen koetettaisi kukaan tappaa toisiamme ja juteltaisiin vaikka tuolla kievarissa. Tuskin oltiin ehditty pöytään istua, kun tiedustelija jo ravasi paikalle ilmoittaakseen, että nyt muuten tulee itäpuolelta vihaista väkijoukkoa soihtujen kanssa. Sakin noustessa pystyyn ja tehdessä pikaista lähtöä Trip heitti ihan vaan ironisesti ilmoille ehdotuksen, että jos tämä toinen sakki kerran oli jo saanut tarpeeksi tästä paikasta seikkailijoidemme selkeästi halutessa sitä kovempaa, mitä jos vaikka antaisivat sen vaan heille? Yllättävää kyllä tämä toimi, näiden vain sylkäistessä mennessään ja heittäessä paikan avainrenkaan pöydälle. Pitäkää tunkkinne, totesivat he ja katosivat kadulle.

Pitkään ei tarvinnut odottaa retkueemmekaan tekevän samoin. Hyvin lepäillyn aamun jäljiltä käytiin seuraavana päivänä selvittämässä, että jahas, siellä on nyt sitten tehty ihan täysi talonvaltaus naapuruston toimesta. Vissiin oudot hajut, rytinät ja lopulta taistelun äänten siivittämä noitashow taisivat olla liikaa lähitalojen väelle. Mitäs sitten tehrään, kun joku niistä idiooteista menee kuitenkin sormeilemaan jotain mistä pitäisi vaan pitää näppinsä erossa?

 

17.10. Kieli pitkällä

Tutkimukset jatkuivat. Varastetuista asiakirjoista selvisi nimiä ja osoitteita, joten muutaman puhujan voimin käytiin jututtamassa rohtokauppias Burnabyta, jolta kenties oli varastettu Handun toimesta jotakin. Kun pitkän, kalvakan ja kovin kuihtuneen oloisen miehen kanssa päästiin jutustelemaan, selvisi että eräs hänen läheisensä tosiaan saattaisi kaivata muutamia asioita, jotka epäilemättä olivat päätyneet tämän Handun käsiin. Tuossapa on osoite, menkää tuonne illalla ja saatte lisäohjeita joidenkin satojen hopeoiden edestä. Siitä ei sitten mainittu mitään, että seikkailijamme kuulivat hänen kellaristaan vaimeita tömäyksiä, kuin vangin potkimassa…

Illalla pimeässä puistossa tavattiin joukko, jolta saatiin kuvaus haettavista kohteista ja muutamia mahdollisesti hyviä nimiä paikanpäältä avustamaan operaatiossa. Paremman väen kapakkaan, Pikkuporvariin, kulki siis tie ja seurasikin jokseenkin antoisa ilta Tripin keskustellessa taiteesta paikan erittäin innokkaan isännän kanssa muiden kalastellessa tietoja paikasta joko sen työläisiltä tai asiakkailta. Ahaa ahaa, sie olet siellä keittiössä töissä ja sie taas kirjuri, joo että puuseppämestari masinoi tätä selvityskaappausta päästäkseen töihinsä, joo-o joo-o. Ilves ja diplomaatti Adler uivat paikallisissa piireissä kuin kalat vedessä ja olivat aika varmoja siitä, että jees jees, kyllä näillä tiedoilla päästään huomenna sen verta hyvin kiinni muutamiin paikallisiin merkkihenkilöihin että saadaan varmasti ihan hyvä sauma kävellä paikkaan sisäänkin. Tarkkasilmäiselle Ilvekselle oli myös selvää, että jotain muutakin oli tapahtumassa: muutamat ihmiset vaikuttivat epäilyttävän kuumeisilta ja tarkempi kysely paljasti heidän siirtäneen talosta löytyneitä ruumiita haudattaviksi. Oh shit son, tänne ei nyt kyllä tarvittaisi yhtään zombitautia. Kun ihmisten välitön lahtaaminen tulella “koska se näytti epäilyttävältä” ei kuitenkaan tullut kuuloon, päätti joukkiomme palata majoitustiloihinsa ja tulla huomenna tutkimaan tarkemmin. Kohtalo oli kuitenkin päättänyt toisin.

Aamulla lompsittiin ilman suurempaa varustusta korttelia kohti, kun tajuttiin jonkin olevan selvästi vinossa. Kadulla juoksi kirkuvia ihmisiä. Pieniä joukkoja kaupunginvartijoita hakkasi hilparein jotain maata vasten paloiksi. Jup, täyskäännös ja takaisin. Hakekaa aseet! Varoittakaa ihmisiä mutantti-invaasiosta! Maksakaa laskunne, senkin hunsvotit!

Puolta tuntia myöhemmin tiimin juostua takaisin maassa lojui kuolleita. Viereisen talon yläkerran ikkuna räsähti rikki jonkun lentäessä sen halki, selkä maahan ikävästi pamahtaen kun hänen perästään ryömi seinää pitkin yöpaitaan pukeutunut ihmisraunio, jonka käsistä pursui terävähampaisia suita ja josta läiski ympäriinsä punertavia, kuolanpeittämiä lonkeroita. Lähitalon kulmalla pari vartijaa heitti aseensa syrjään ja lähti kirkuen pakoon heidän toverinsa ihon haljetessa kuin suuren verisen kukan terälehtien, lonkeroiden pursuessa ulos. Nyt meni rumaksi, jengi totesi ja varsijouset alkoivat laulamaan kilpimiesten iskiessä torjumaan päälle ryntäävää hirviötä. Kuolaa ja verta roiskui sinne tänne, lonkerot läiskivät pitkin poikin tai koettivat löytää kuristusotetta varmistaakseen rujon työnsä. Teräs puri lihaan ja ensimmäinen olento saatiin pysähtymään, mutta seuraava rytisi jo toisen talon ikkunasta kamaripalvelijattaren mekossaan niskaan. Kadultakin lähestyi yksi. Eihän tästä tule mitään, päätettiin samalla kun takajoukko jo irtautui Ilveksen ja Adlerin vielä murtaessa tietään vapaaksi yhden edestä. Diplomaatin ottaessa väkivaltaista lonkeroa kurkkuunsa Ilves mursi hirviön polven ja koko kööri perääntyi tilanteesta. Adler ei kuitenkaan saanut kasattua itseään ajoissa eikä pystynytkään juoksemaan, kun perässä sprinttaava olento hyppäsi hänen päälleen ja painoi hänet maihin muiden kadotessa kauemaksi.

Miehen kirkunan vielä kaikuessa korvissa he juoksivat pahki kulman takaa saapuneeseen kaartinpartioon, josta osa hämmentyi tilanteesta niin että lähtikin heidän (veristen, pakenevien ja raskaasti aseistettujen palkkasotureiden) peräänsä osan juostessa kohti ongelma-aluetta. Kaaoksessaan kaarti törmäili toisiinsa ja seikkailijamme pääsivät pakoon, kohti lähimpiä talleja. Tallipojat eivät paljoa viitsineet vastaan sanoa murhamiesten näköisten seikkailijoiden saapuessa paikalle, joten Ilves hyppäsi hevosen selkään Sigardan kiskoessa Minnan omaan satulaansa muiden jäädessä kyytiä vaille. Kun pihalla alettiin huutelemaan hevosvarkaita ja kaartiakin saapui onnettomasti sivukujalta kohdalle, huutivat jalan jääneet vähintään yhtä kovaa “tuolla ne menevät!” ja katosivat itse kujille kaartin alkaessa paukuttaa varsijousillaan rosvojen perään kun ei karjunta tehonnut. Mitäänhän moisesta pelottelusta ei tullut vaan kolmikkomme karautti kaviot kipinöiden ulos kaupungista ja kohti Brysseliä, joskin perusteellisen pesun ja vaatteiden polttamisen jälkeen. Kujille juosseet jannumme sen sijaan törmäsivät satamaan, missä lossikuski oli parhaillaan neuvottelemassa muutaman arabin kanssa jokikyydistä ja huusivat sen verta kovaa ruttoa ja kuolemaa, että lähtö tapahtui melkoisen rivakkaan tahtiin.

Sittenpä.

Estetäänkö leviäminen? Pelastuuko Antwerpen jollain? Ratsastaako Ilves tovereineen pian kommandoryhmänsä kanssa Brysselin herrain auktoriteetilla rauhoittamaan maisemia ennen armeijan interventiota? Onko maaseutu sittenkin tuomittu limaiseen suudelmaan? Tässä lepakkoblogissa, näihin lepakkoaikoihin.

19.9.2017 Kasa iloisia rosvoja

Jäätyään Brysselissä pieneen etsintäkuulutusdilemmaan surullisen hahmon ritarimme päättivät napata nopeasti laivakyydin Antwerpenin aavemmille metsästysmaille. Perillä itse kukin lähti ensitöikseen käymään asekaupoilla, jututtamaan alkemisteja outojen löydösten tiimoilta ja muuten viettämään hyveellistä elämää, kunnes illemmasta keräännyttiin nostamaan kuppia lähikapakkaan. Miekkamies Utter ja haaskalintu Robe… eikun siis Clementa olivatkin jo paikalla, iloisesti tarjoilemassa kierrosta heidät teräkseen kutoneelle kauppias McTowellille. Hetken hauskanpidon jälkeen jutut kääntyivät uusia prospekteja kohden: tässä olisi joukko palkkasotureita työn tarpeessa, kuka tarjoaa?

Metsärosvot tai pahan mielen hankkiminen hallinnon palveluksessa pakolaisleirejä hajottaen eivät inspiroineet remmiämme, mutta Trip Kl… eikun siis Max Cover kiinnostui uutisista, joiden mukaan rikollisjärjestö Himmeä handu oli ujuttamassa sormiaan tännekin päin. Saaristokeikan jäljiltä hänellä oli vähän informaatiota, joka saattaisi kiinnostaa Handua. Suojelurahaa maksavat kauppiaat eivät vähemmän yllättäen hirveästi innostuneet ajatuksesta, että tulokkaat etsivät kontaktia mokomien hampuusien kanssa, mutta joku huikkasi että eräs toinen juottola, Vahti ja vahinkolapsi v.2, saattaisi olla parempi paikka yhteydenottoon. Tripin käydessä paikanpäällä mesta oli kuitenkin suljettu, hämmentävää kyllä. Miksi juottola olisi suljettu? Käytyään nukkumassa Trip lompsi paikalle myös seuraavana päivänä, mutta ovet olivat edelleen kiinni. Korttelin yllä liehui pari viiriä ja satunnaiset ohikulkijat kohauttelivat olkiaan, välillä ihmetellen pitkään venynyttä hiljaisuutta talolla. Kun Trip vielä erään oven luona himmaillessaan haistoi kevyen mädäntyvän lihan tuoksahduksen, ei ollut enää epäilystäkään etteikö tilanteessa olisi jotain outoa. Hep, seikkailijat kasaan, nyt tuli murtokeikka!

Muiden seistessä kadulla näkösuojana, Trip livautti Talvipalatsista pullossa tuomaansa raudansyöjänestettä lukkoon ja tiimi puski sisään. Karmean hajuinen ja kärpäsiä suriseva teurastamo kertoi sanatonta tarinaansa. Utter katsoi viereiseen varastoon, missä mätänevät sianruhot roikkuivat olkien yllä, ja astahti sisään. Kovin montaa metriä hän ei ehtinyt sisään astella kun jokin kahahti olkien alta ja kärsineen koiran ruho nousi tärähdellen pystyyn. Siinä missä piti olla pää olikin vain eritteitä valuva möykky paiseita ja ruhjeita, punertavan lonkeromaisen kielen roikkuessa suun jäänteistä ulos. Sen yrittäessä nuolla lähelle tulleita Utter ja Roberta potkivat sen seinään, painoivat sen maahan ja lopettivat sen kärsimyksen kylmällä teräksellä ennen kuin mitään sen suurempaa tragediaa pääsi käymään. Sisäpihan puolelta kuului heikkoa koirien ääntelyä ja seuraavana vuorossa olikin vähän isompi poliisioperaatio, missä koetettiin ensin ovenraosta lahdata keihäin ovea vasten nälän sokaisemina hyökkäävien vahtikoirien laumaa, sitten varsijousin, kunnes lopulta todettiin että eihän tästä mitään tule ja rynnättiin aseita heiluttaen pihalle hakkaamaan hauvat hiljaisiksi. Hetken rähinää ja rytinää myöhemmin veren ja puruhälkien peittämä seikkailijaseureemme seisoi puolen tusinan eläimen rikotun raadon keskellä, useamman puuskuttaen raskaasti viimeisillä kestopisteillään. Hämmästyttävän chillisti asian otti erityisesti oppinut Marvin, jonka sukukalleudet olivat uhanneet hetki sitten lähteä hänen haaroihinsa tarttuneen hurtan hampaissa toisaalle.

Tiimi päätti opportunistisesti etsiä kalleuksia ensin kievarista, jonka lukko sulatettiin tiimin alkemistin toimesta jälleen hennoksi ruostepölyksi. Tujua kamaa tuo töhnä, harmillisesti se vain loppui. Anyhoo, tiimi viettää jonkin aikaa potkien paikkoja auki ja murtaa ovia yläkerrassa löytääkseen vain tyhjiä makuuhuoneita, kunnes alakerrassa kolisee jotain. Seikkailijoista suurin, Ilves, hipsii portaikkoon ja tajuaa alas päästyään että portaikon seinän takana on joku tekemässä ihan samaa. Hetken hiljaa nieleskeltyään hän kuiskaa tälle ja alkaa hyvin kiintoisa keskustelu, jossa Ilves näyttää miten paniikinomaisessa tilassa oleva potentiaalinen kirvesmurhaajapsykopaatti puhutaan pois aseistaan. Tuo jannu, Hyde nimeltään, ei liene nukkunut päiväkausiin eikä tunnu olevan ihan järjissään kun seikkailijat istuttavat hänet pöytään ruuan ja brandyn ääreen jututettavaksi. Pari tuntia myöhemmin, kun Hyde on soperrellut jotain kellarista, pahoista asioista ja ystävistään, hän lopulta sammuu väsyneenä pöytään ja tiimi kantaa miehen yläkertaan vuoteelle nukkumaan. 25 ekspaa, aw jiss. Itse kievarin kellariin sen sijaan ei mennä, lattialuukusta haiskahtaa kuin muurahaishapolle ja tila näyttää ikävän pimeältä.

Toinen merkittävä tapaus tilojen tutkiskelussa tuleekin sitten seuraavan oven takaa. Hydellä oli vyöllään avain korttelin tiloihin, mikä helpottaa murtoryhmän työtaakkaa, ja sillä avataankin keittiötilojen ovet. Sisältä löytyy huonoa erotiikkaa (Fifty Shades of Ulfire, kirja jolla on 1% sauma heittää lukijansa Carcosaan) ja portaat yläkertaan, missä tutkiskellessaan tiimi kuulee jälleen kolinaa alakerrasta. Jotain sakkia tuli kadulta sisään, puheesta päätellen muutama tyyppi. Kun kuulostaa siltä, että he ovat vielä nousemassa yläkertaankin, astuvat Ilves ja pari muuta portaisiin tukkimaan tietä ja perinteiset “keitä te olette? Eikun, keitä te olette?” -hämmennyskekkerit alkavat. Pian käy selväksi, että vieraat eivät ainakaan ole handulaisia ja mitä ikinä ovatkaan tekemässä on asia, johon he eivät halua sivullisia katsomaan. Kun seikkailijat eivät ota vastaan “avokätistä” tarjousta sadasta hopeasta ja kuuseen painumisesta, lähtee homma eskaloitumaan. Nähdessään seikkailijoidemme varsijouset, alakerran väki päättää olla juoksematta suoraan tuleen ja heidän kauppiaan näköinen kaverinsa alkaa puuhaamaan toverinsa selän takana jotain. Kukaan ei välittömästi kontraa ja kohta kuuluukin huuto “Ross, tulta!” jonkin vihreän pisteen lentäessä kovaa tahtia seikkailijoiden keskelle. Pari onnistuu hyppäämään sivuhuoneen ovesta läpi suurimman osan jäädessä yläkerran täyttävän vihertävän ruskean savun sekaan oksentelemaan. Onneton liekeistä ennustaja toikkaroi krampeissaan kaiteen yli niin, että putoaa pää edellä portaikkoon ja taittaa niskansa. Hetkeä myöhemmin portaikosta rymistelee ylös pari sotilasta, köhien ja kakoen hitusen itsekin, jotka raahaavat Ilveksen ja Robertan alas nippuun odottelemaan tilanteen laukeamista. Ehkä vartin päästä kaasun hälvennyttyä tulee joku koputtelemaan yläkerran oviinkin kengällään, johtaen umpikujassa olevan Tripin rauhalliseen antautumiseen ilman tarvetta suuremmalle väkivallalle. Tiimin alkemisti taas oli tällä välin hirveällä tahdilla sahannut läpi yhden ikkunan kaltereista ja livistänyt mystisesti jonnekin. Liukas kaveri.

Joka tapauksessa, alhaalla nämä vieraat heittävät kovakouraisesti sankarimme naama edellä kadun mutaan ja huutavat vielä läpällä vartijoita paikalle. Täällä on jotain rosvoja, hei! Vartijoita ei kuitenkaan heti näy ja joukkiomme keräileekin hetken hammasta purren kamojaan liejusta, lompsien sitten hiljaa pois. Näytös sulkeutuu ennustajan rikotun ruumiin jäädessä yksinään kadulle makaamaan…

Mitenhän ensi viikolla, jättääkö joukkiomme Handu-keikan muutaman urpon tultua mussuttamaan vai mennäänkö jollain keinolla sisään, jos ei pelkästään aarteiden vuoksi niin ainakin varmistamaan etteivät idiootit vahingossa räjäytä tätäkin kaupunkia tyhmäilemällä? Sama lepakkoaika, sama lepakkokanava. Mutta hei, ainakin Fifty Shades of Ulfire myytiin eteenpäin, eikä pelkkänä halpana pornona vaan statusesineenä, ovathan kirjat sentään jokaisen ylhäisen ylpeys. Etenkin jos eivät osaa lukea. Toisaalta, jos huomioi mikä kirja on kyseessä, on ehkä ihan hyvä asia ettei osaa 😀

12.9. Keijuista ja kirkonkirouksista

Traconin jäljiltä on hyvä jatkaa taas Borgoleonissa, missä seikkailijat pohtivat leirissään josko sitä palattaisi välillä sivistykseenkin. Haavoittuneita on alkanut kertymään ja ruokavarannotkin uhkaavat olla tyhjentymään päin. Ensin on kuitenkin käytävä tiimin sisällä kiperät keskustelut siitä, mitä tehdään kruunulle, joka jäädytti jäljen Tripin käteen. Otetaanko vastaan korsihemmojen tarjoamat hopeat, pyydetäänkö jotain vastaavasti uniikkia esinettä tai palvelusta? Näitä pohtiessa ja raunioita potkiessa päivä kuluukin kivasti, mitä nyt Trip ja pari muuta onnistuvat kohtaloa koetellessaan sohimaan isojen lepakoiden pesää ja päätyvät kyyristelemään telttakankaiden sisälle piiloon.

Illan hämystä saapuu paikalle jälleen pari pitkänhuiskeaa koripäätä ja käsinukkekallon tulkkaamana saadaan sopimuksia aikaan: seikkailijat luopuvat kruunustaan, vastineeksi jostain joka auttaa heitä pitämään kuolleet kuolleina tai muuten hankaloittamaan epäkuoleman ruoskaa maan päällä. Köh Hiidensalmi köh. “Huomisiltana vanhan tien luota sen löydätte”, toteaa hämärän väki ja vastailee vähän muihinkin kysymyksiin, esittäen mm. Joni-pojalle apua kiroukseensa jos klaaraa veloilla omistamansa linnakkeen ja antaa sen heille.

Seuraavan päivän mittaan jengimme rämpii metsän halki kohti luvattua palkkiotaan, mutta tiellä ei tunnu olevan mitään. Illansuussa tiellä tulee vastaan vain Brysseliin matkaava perhe, jonka sairas tytär pitäisi saada lääkäriin. Matkalaiset lyövät porukkansa yhteen turvaksi rosvoja vastaan ja leiriytyvät, mutta pimeän tultuakaan metsäläläisiä ei näy. Dahlia-tyttären verinen yskä sen sijaan tuntuu pahenevan, niin että maagi Jacob koettaa tutkia tämän hätää, huomaten lähinnä kummallisen kuumeilun puutteen. Yö valuu pidemmälle, leiriin eksyy kaksi kierroksella ollutta sotilastakin noituudesta uteliaasti kysellen, Dahlian tila pahenee ja lopulta ryhmän tietäjät saavat vanhemmilta luvan kunnolliseen tarkistukseen. Osoittautuu, että kuusivuotiaan tytön rintaan on kuin polttoraudan tekemänä ilmestynyt merkki, joka muistuttaa kolmion sisään piirrettyä kuunsirppiä. Shit flip tapahtuu ja vanhemmat alkavat panikoimaan, sotilaat julistavat noituutta ja seikkailijat alkavat epäilemään saaneensa keijuilta jotain aivan muuta kuin kivasti taskussa kannettavan työkalun. Alkaa hurja matka halki yön, kun tiimin kovakuntoisimmat kaverit lähtevät juoksuttamaan äidin ja sotilaiden kanssa kärryillä Dahlia kohti tien varressa olevaa pyhättöä muiden seuratessa seuraavana päivänä. Matkalla Trip huomaa, kuinka hämärässä pellolla seisoo joukko hiljaisia koripäitä, osoittaen sormella herkeämättä tytön suuntaan. Trip ja hänen toverinsa alkavat hajoilla epätietoisuuteensa ja mönkivät pellolle penäämänä vastauksia. Onko se tuo tyttö? Haluatteko te tuon tytön? Onko se siinä tytössä? Vastatkaa, saatana! Kun kalloa ei kuulu eikä vastaustakaan sen suuremmin, lähtee yksi vieraista lipuen lähestymään käsi ojossa, saaden Tripin pelkäämään että hänestä tehdään kohta kommunikaatiokallo. Tämän mahdollisuuden hyväksyen hän antaa olennon koskettaa itseään, mutta päänsä menettämisen sijaan hän kokee lähinnä kivuliaan pistoksen ja alkaa sen jälkeen näkemään välähdyksiä erilaisista tuntemuksista. Kipua. Yksinäisyyttä. Rakkautta. Pimeässä palaen ihoon piirtyvä kuvio. Tuhannet kirkuvat sielut, jotka vaikenevat yhtäkkiä. Hetkeä myöhemmin kaikki on poissa.

Juoksijat saapuvat pyhätön luo ja paikkaa pitävät kaksi munkkia ottavat lapsen äitinsä kanssa hoteisiinsa, ajaen aseistautuneet seikkailijat odottamaan katokseen. Seuraavan päivän mittaan odotetaan muiden saapumista ja todetaan, että vähän pahaltahan tuo näyttää lapsen yskiessä verta ja mustia hitusia heikosti ympäriinsä. Mutta illalla sitä vasta päästiinkin asiaan.

Kun hämärän laskeutuessa Trip huomasi pellon rajaan ilmestyvän jälleen korsiviittoihin puettuja, hiljaisia seisoskelijoita sormet osoittavasti pyhätön tupaa kohti ojennettuina, koetti hän vakuuttaa lapsen isää antamaan vanhoille tavoille mahdollisuuden. Kun isä ei ymmärtänyt, Trip vei tämän ulos ja osoitti kohti hiljaisia seisoskelijoita vähän vihjaillen, että ehkäpä heistä voisi olla apua. Ja kilin vitut, toteaa pappa ja lähtee halko kourassaan marssimaan kohti peltoa, karjuen mennessään että nyt tulee turpiin kaikille noidille jotka ovat hänen perheeseensä kajonneet. Seikkailijat päättävät samalla, että pakkohan tässä on nyt jotain tehdä ja puskevat itse tupaan nappaamaan tytön protestoivista munkeista ja kynttilänjalkaa heiluttavasta äidistä huolimatta. Seuraa täysi sekasorto.

Väkeä juoksee pellolle, munkit huutavat Jumalan vihaa seikkailijoiden niskaan, pappa ja tämän teinipojat heiluvat halkojen kanssa pellolla, sairasta tyttöparkaa riepotellaan itse kunkin sylistä toiseen kuin perunasäkkiä, Trip yrittää saada jotain järkeä irti koripäistä näistä yhden vedettyä taas keskustelukallon esiin, kahinassa kaatunut kynttilä uhkaa sytyttää pyhätön palamaan, toinen nuoremmista tytöistä meinaa tukehtua savuun mutta Jacob pelastaa tämän, Joni-poika hipsii skutseen saaliin kanssa ja yleinen kaaos vallitsee. Trip yrittää tivata metsänväeltä, miksi nämä tarjosivat jotain paskaa eivätkä sitä mitä sovittiin, kun kallo taas ei ymmärrä. Hänen isäntänsähän antoivat juurikin sen, mistä puhuttiin? Halusitte jotain, joka estää kaltaistenne toimia tuonpuoleisen kanssa, mikä vika? Seuraa hieno sormi nenään ja deeeerp -hetki, kun seikkailijat koettavat mussuttaa saamansa kaman toimimattomuudesta ja kallo vastaa, että mitähän te idiootit oikein oletitte epäkuolleita vastaan toimivan asian tekevän paikassa, jossa niitä ei ole? Rähinän lopputuoksinnoissa tiimimme toteaa homman olevan tässä ja juoksee pimeään, paitsi Jacob, joka juoksee sinne vasta hieman myöhemmin ja ilman tavaroitaan yritettyään ensin selittää, ettei liittynyt koko kuvioon. Periaatteessa ihan kiva mennä vahdin alla oikeuden eteen kaupungissa, paitsi jos sitä ennen pitäisi saada turpiinsa hyvin ärtyneeltä isukilta. Tai jos faktuaalisesti on noita.

Brysselissä on sitten hyvä myydä saatu kama äkkiä pois, ostaa uudet kuteet ja leikata hiukset ennen sanan kiirimistä noituudesta, kirkonmiesten hätyyttelystä, päällekarkailusta, tuhopoltosta ja kaikesta muusta mukavasta. Ja vähän epäselvyyksiä siitä, että oliko tämä nyt joku Duvan’Kun juttu vai ei, tai että millainen anti-Jeesus tuosta tytöstä nyt sitten onkaan kasvamassa. Selvinnee ehkä tulevaisuudessa, mutta selvinneekö ensi sessiossa vai vuosikymmenen päästä, se jäänee nähtäväksi.

9.-10.9. Tracon 2017, polttopulloja ja perseilyä

Traconissa käytiin taasen edustamassa ja viikonlopun mittaan pelejä tuli vedettyä reilut 13 tuntia ja ihmisiä kävi pöydässä jotain 40 ja 50 väliltä. Oli hauskaa nähdä, miten täysin ummikotkin ja erityisesti teinitytöt tuntuivat innostuvan

Südermarkin alaisissa filosofitunneleissa roudailtiin mukana raajarikkoja oppaita, kiipeiltiin ylösalas kaivoissa, meinattiin tukehtua maanalaisiin höyryihin ja muuta mukavaa. Ensimmäinen tiimi päätyi jossain vaiheessa synkkään holviin sinetöityjen hautojen eteen, missä seisoikin useampia suolapatsaita. Parhaaseen seikkailijatapaan, muun tiimin protestoidessa yksi kaiffari tahtoo mennä tökkimään niitä ja jää sen seurauksena kivikasvojen vyöryn alle näiden lähtiessä liikkeelle. Muu tiimi juoksee skutseen oven taa piiloon odottelemaan, että paikalta voi livahtaa huomaamatta.

Sekoiltuaan jonkin aikaa ympäriinsä tiimi onnistuu myös löytämään seinämaalauksen takaa salahyllyn, mistä sitten kaivellaankin kolikkosäkkejä, metallitankoja, rintakuvia, kirjoja ja muuta mukavaa, sekä muuan hopliittikypärä jonka entinen seppä heittää päähänsä. Näkökentässä alkaa tapahtua kummia kun normaali tietoisuus leviää pallomaisesti tarkastelemaan koko ympäristöä, muun tiimin kauhistellessa kypärästä auki räpytteleviä ihmissilmiä.

Alemmissa kerroksissa provotaan joukko patsaita niskaan ja koetetaan vetäytyä ylös pitkin naruja ja köysitikkaita, samalla kun patsaat repivät itseään ylös samoja reittejä pitkin. Köydet natisevat painon alla, ihmiset huutelevat toisilleen ja pientä kaaosta on ilmassa, mutta kaikki ehtivät kuitenkin mukavasti ylös juuri sopivasti katkaistakseen köydet. Kolinan ja rahinan saattelemana patsaat putoavat pimeyteen ja tiimi hengähtää helpottuneesti. Samalla silmäkypäräinen seppä juoksee ulos pelastaakseen ainakin itsensä, mutta ei osaa ihmisten tavoin jutella ulkona oleville palkkasotilaille vaan joutuu hankaluuksiin. Huolestuneet vartijat koettavat vähän kysellä selkeästi pöllämystyneeltä kaverilta mistä on kyse, mutta tämän kieltäytyessä rauhoittumaan tai ottamaan villisti tuijottavaa kypäräänsä päästään pyytävät sotilaat häntä lähtemään sitten heidän mukaansa. Tähän kovan onnen ritarimme vastaa sitten kumauttamalla yhtä sotilasta kuolettavasti kalloon pajavasaralla ennen vetäytymistään takaisin sisään. Semmottista menoa. Pieni iltajoukko kävi vielä spärdöilemässä etuoven kieppeillä, mikä johti lähinnä ylivoimaa vastaan huuteluun, murtuneeseen nenään ja tosin hyvin suunniteltuun polttopullo-operaatioon, missä läväytettiin tarkoitetun aseen öljyt soihtua kantaneen sytyttäjän päälle maksimivaurioin. Kyseinen ihmissoihtu potkaistiin sitten hyvän yhteishengen nimissä oven takana velloneiden vihaisten filosofien naamaan, ovi lyötiin kiinni perästä ja muu jengi kipitti ulos turviin.

Sunnuntain peleissä puskettiin ensin toisen porukan voimin syvemmälle luoliin, missä paikalliset filosofit ottivatkin sakkia vastaan ja kutsuivat luokseen jutustelemaan. Tämä johti sitten siihen, että mentiin hostiilin alueen sisään ja jouduttiin kuseen, kun tiimin muutama satunnaisempi jannu päätti huumorin nimissä koettaa sytyttää paikallisia soihdulla tuleen. Ei ole vaikeaa nähdä, miten tämä jatkuu. Jengi päätyy juoksemaan isoa ihmisjoukkoa pakoon tuntemattomiin luoliin, muutama putoaa reikiin kalliossa ja taittaa niskansa, osa pinkoo jonnekin hämärään. Muumiot eivät haluaisi messuaan häirittävän. Liekehtivä hevonen käytävissä. Assert dominance ei toimi. Kummituksia nurkissa. Hirtettyjä kopeissa. Isompi rähinä ja itse kunkin poistuminen miten pystyy, liueten tai tönien. Yksi tippuu reikään ja toinen kaatuu metrin päähän ovelta koiran syömänä.

5.9.2017 Luita ja lentelyä

Alter Egolla alkoi jälleen fuksisyksy ja se näkyi pelipöydässäkin, kun joukko uusia urhoja eksyi koettamaan onneaan ja Talvipalatsin komppaaminen jatkui reippaan kymmenen hengen voimin.

 

Ajan hampaan kaluamassa makuuhuoneessa tutkittiin vielä hitusen paikkoja, mukaanlukien mustan paholaisapinan maalauksen takaa löytynyttä tyrmää. Kun reittejä eteenpäin ei kuitenkaan löydetty, koetettiin puskea villiintyneen puutarhaviidakon halki pois. Joukkoa johtanut albiinonoita Kaarne puski oksia tieltään, pysähtyen äkisti huomatessaan ruosteisiin sotisopiin puettujen kuolleiden tehdessä samoin häntä vastapäätä. Kohtaaminen alkoi rauhallisesti, kuten muutkin unohdusta halajavien kuolleiden kanssa täällä käydyt tapaamiset, mutta seikkailijoiden nillittäessä (“saatiin Cybeleltä lupa tulla tänne, totta kai se tarkoittaa että saadaan tulla poiskin!”) heittivät tuonpuoleisen vahtimiehet keihäät eteen. Cybele on teidät tänne päästänyt, jääkää siis tänne!

Tiimi vetäytyi viidakosta takaisin makuuhuoneen käytävälle raatosotureiden kadotessa pimeään ja pohti tilannettaan. Osa lähti nuolemaan makkaria vielä kerran, osa vahti viidakon ovella. Jokin suuren lepakon tavoin räpisevä olento kävi pyörimässä heidän valojensa rajalla, muttei uskaltautunut lähemmäs. Kun mitään ei vaikuttanut löytyvän, päätti joukkomme lähteä uudelleen puskiin katsomaan josko lurkit olisivat vaikka häippässeet. Kesken puskissa ähistyn matkan, hennon “fuph”-äänen saattelemana, putosi pimeydestä jokin kissaa kookkaampi yhden oman elämänsä sankarin niskaan ja aiheutti kaaosta pimeydessä. Etupää jonosta jätti tilanteen huomiotta ja puski kohti ovea, missä joukko kuolleita sotilaita todellakin yhä seisoi heidän menoaan katselemassa. Samaan aikaan jossain kasvimassojen seassa kamppailtiin elämästä ja kuolemasta: yllätetty kaveri huitoi onnettomasti niskaansa, missä karvaisen limainen eläin parhaillaan pyrki pureutumaan hänen lihaansa, varjoreivari Trip Klimax mätki häntä miten sattui vahingossa nyrkillä nenään pyrkiessään irrottamaan hänen selässään roikkuvaa läjää, oppinut Eutasol hillui hetken puukon kanssa sinne päin kunnes lopulta tuli työnnetyksi syrjään pusikkoon aidon oikean sankarin repiessä olennon irti. Komiassa kaaressa se heitettiin pois, missä se selvittyään pyrähtikin lentoon ja katosi pimeyteen, suullisen verta jo saatuaan.

Ovella olleille sotilaille koetettiin puhua, mutta mitään hirveän vakuuttavaa ei saatu aikaan ja paikallisten portsarien letkeys alkoi vissiin olla loppumaan päin näiden osoittaessa jälleen yrittäjiä terävillä keihäillään. Puheiden ollessa käynnissä siirtyi puoli tiimiä toisaalle, missä kartan mukaan oletettiin olevan salaovi pois viidakosta, ja alkoi kaapimaan seinää paljaaksi kasveista aseillaan. Ähinää, puhinaa, kärsineitä aseita ja rautakangen varreksi uhrattua harppuunaa myöhemmin saa kuin saakin tiimi seinästä oven paljastettua, laastit poistettua ja ovenkarmin tiilet väkivalloin murjottua siihen kuntoon, että lihakset pullistellen kolmen kaverin voimin saadaan ovi heltiämään paikoiltaan. Tiimi puskee aukosta sisään, heittää edessä näkyville rotille makkaraa ja kipittää läpi kovaa tahtia päästäkseen pois viidakosta. Sitten pitäisi päättää, lähteäkö alas vai ulos? Uteliaisuus ja ryöstösaaliin tarve ohjaavat kuitenkin eteenpäin ja niinpä laskeutuukin joukkomme syvälle, syvälle kallioiden uumeniin. Maalauksissa näkyy pitkän portaikon aikana selkeää valumista rukoilevista ja palvovista, kurinalaisista kuvista mitä kammottavimpiin bileisiin vailla rajoja. Tästä varjoreivarimme tajuaa, että tämä paholaisapinahan on tosiasiassa pelätty Gamosh, jonka synkkiin hoteisiin päätyminen on itse kunkin tanssijan pelko! “Meni kuin Gamoshin bileiksi” onkin ilmaus, jota käytetään tapauksista, missä mentiin liian pitkälle juhlien mittaan ja osa ei koskaan tullutkaan pois. Tätä tietoa rikkaampina löydetään lopultakin portaikon alapää, jossa maalaukset yhtyvät korkealle kattoon ulottuvaksi paviaaninkuvaksi, suuren kykloopinsilmän tuijottaessa pahaa tahtoen alas katosta seinään naulatun luurangon yllä.

Alakerrasta löydettiin suuri ja kolkko halli täynnä patsaita ja pilareita, mitä Eutasol suurella mielenkiinnolla lähtikin tutkimaan. Lukeneena jäppisenä hän uskoi, että patsaat esittivät mitä luultavimmin Nuromenia sekä hänen korkea-arvoista sukuaan. Muiden todetessa tilan päättyvän suureen rautaoveen, Eutasol huomasi patsaita tutkiessaan tilassa olevan itseasiassa kaksi identtistä Nuromenin patsasta. Tämä huomio ajoi tiimiä tarkastelemaan patsaita lähemminkin ja niistä toisen pään kääntäminen raksauttikin yllättäen sen takaiseen seinään raon. Salaovi! Ennen kuin kukaan ehti varsinaisesti lähteä työntämään sitä auki, oppineemme jatkoi patsaan pyörittelyä ja pään kääntyessä toiseen suuntaan kuuluikin pieni risahdus ja suhinaa. Kitkeränmakuinen, savuinen pilvi ryöppysi patsaan sisältä ja sai kaikki vierellä olleet köhimään pahoin. Yksi pyörtyi hapenpuutteeseensa toisen kiskoessa keuhkoihinsa pahemmankin asbestihenkosen, minkä seurauksena tämä toikkaroikin ulos pilvestä veristä sakkaa yskien. Kaarne, jonka omituinen fysiologia nauroi vaarallisille aineille, käveli pilveen hakemaan haavoittuneet pois ja tilaan otettiin etäisyyttä.

Odotellessa savun hälvenemistä päätettiin vilkaista toisen suunnan portaita, mistä tiimin pappi löysikin uuden suuren salin. Tämä tosin haisi siivottomalta elämältä eikä pölyiseltä kuolemalta, hien ja jätösten sekoittuessa vanhan kalmiston tuoksuun. Kaarne ja norjalaiskauppias Oleg hipsivät ensimmäisinä sisään, mutta eivät ehtineet kovin kauas kun joku karkasi pimeydestä heidän kimppuunsa. Karjahduksen saattelemana joukko raskaisiin turkkeihin puettuja, lähes täysin mustaihoisia ja terävähampaisia hyökkääjiä hyppäsi heidän niskaansa. Täydellisesti koordinoitu kaksoislariat heitti Kaarnen ympäri ja maihin käsilukkoon, Olegin taistellessa vastaan kahden muun napatessa hänen käsistään kiinni. Taskupappi sai iskettyä vastaan yhden juostessa hänenkin kimppuunsa ja alkoi kiskomaan miekkaansa tämän askeltaessa nyrkit pystyssä hieman kauemmas. Muun tiimin puskiessa aseet kolisten vahvistamaan etujoukkoja, vetivät Kaarnea ja Olegia pitelevät painijat puukkoja näiden kurkuille ja osoittelivat käsillään, pyrkien selkeästi keskeyttämään tilanteen. Mitäs pirua, oletetut kannibaalit ottivat panttivankeja yllätysiskulla ja koettivat itse pysäyttää tilanteen? Irtonaisina pyörivät kaverit heiluttelivat käsillään ja huutelivat jotain tiimille tuntematonta, indikoiden selkeästi että näiden pitäisi väistää kauemmas. Toveriensa henkiä kunnioittaen seikkailijat laskivat hieman aseitaan ja vetäytyivät muutaman metrin, pakittaen vieraiden käsimerkkien edestä sen verran, että nämä pääsivät etenemään yläkerran portaikolle. Näin he tekivätkin ja sysäsivät lähtiessään vangit seikkailijoille, rynnäten samalla itse portaita ylös pimeyteen.

Hämmentävää kohtaamista ja pientä pohdintaa myöhemmin palattiin patsaiden luo. Roberta ja Oleg puskivat seinänrakoa leveämmäksi oviaukoksi, mutta kiven rahistessa eivät melkein ehtineet huomata jonkin suuren eläimen liikkuvan sen takana. Roberta sai hypättyä taaksepäin mutta Oleg jäi niille sijoilleen suuren, limaisen kielen iskiessä hämärästä ja kiskaistessa hänet jonnekin lämpimään, kosteaan helvettiin. Tiimin saadessa paskansa kasaan havaittiin, että avautuvan luolan suulla liikkuin jokin suuri, kuin ravunkuorinen olento, jonka reunoilta roikkui maata viistäviä helttoja ja jonka alla Olegin jalat sätkivät vielä osittain ulkona. Valaanpyytäjä Rex heitti sitä harpuunallaan, läpäisemättä kuitenkaan sen kovaa kuorta, muiden säntäillessä häsväämään sen ympärillä tai kiskomaan Olegia pois sen otteesta. Seurasi kaoottinen häröpallo, jossa olento nuoleskeli satunnaisia urhoja ympärillään, näiden havaitessa metallisten tavaroidensa sihisevän ruosteiseksi tomuksi heidän yltään, kunnes Kaarne loitsi mokomalle äyriäiselle kivuliaan noidannuolen ja ajoi sen peloissaan pakoon. Tässä vaiheessa oli menetetty jo muutamat haarniskat, aseita sekä tärkeimmin vyönsolkia. Kellään narua, housut puttoo?

Once more unto the breach, sano, kun syvemmällä luolassa havaittiin lattialla lojuvia luita, kenties kivisiä aseita ja saviruukuissa kimmeltäviä asioita. Onko tuo tuolla kenties hopeinen tiara jonka näen, no kyllä maar onkin! Seikkailijaparanoian piipittäessä takaraivossa Kaarne lähti tarkastamaan ensin ovatko luut aivan tavallisia, mutta tulikin täysin yllätetyksi yhden kätösen tarttuessa vieressään lojuvaan miekkaan ja singahtaessa häntä kohti. Terä survaisi hänen vatsansa läpi, punaisen veren tahriessa maidonvalkean miehen ja hän valahtikin suorilta jaloilta shokissa lattialle. Muut ryntäsivät mukaan rähinään. Trip koetti survaista lentelevää kättä keihäällään, muttei saanut osumaa tikkumaiseen vastukseensa tämän törmäillessä hänen kilpeään vasten. Valastaja Rex koetti hypätä apuun tarraamalla kädestä kiinni, mutta saikin vaivanpalkakseen vain kipeästi miekanlappeesta otsaansa ja kaatui pyörtyneenä maihin. Tällä välin tiimin pappi astui esiin ja komensi Harrin nimeen levotonta sielua sivuun, minkä tämä tekikin suhahtaessaan luolan perälle. Harmi vain että ihmeiden pyytäminen on kuluttavaa hommaa ja pappikin vaipui väsyneenä maihin. Trip ja Eutasol syöksyivät luolan perälle hakemaan aarteita muiden aloittaessa haavoittuneiden evakuoinnin, napaten niin kruunun kuin yhden saviruukunkin. Trip painoi seinää vasten kalisevaa miekkaa tiukemmin siihen, muttei kyennyt pitelemään vihaista asetta kauaa vaan tämä murtautui jälleen irti, käyden miehen kimppuun. Seikkailijaseurue vetäytyi kohti patsashuonetta, Tripin taistellessa vetäytyessään armotta hyökkäävän kalvan kanssa, kunnes hän saavutti muut ja miekka iski kohderikkaassa ympäristössä helpompaan lihaan. Se syöksyi kohti tajutonta pappia, lävistäen tämän vatsan ikävän rusahtavan äänen saattelemana. Pappia kantanut jannu syöksyi tarraamaan miekan kahvasta muiden joko jatkaessa eteenpäin kamojen ja haavoittuneiden kanssa tai jäädessä auttamaan. Kaaos vallitsi hämärissä halleissa. Miekan jäädessä jumiin papin sisään hänen toverinsa verentahrimien käsien pidellessä sitä paikoillaan, irtosi luurankokäsi kahvalta ja syöksyi Tripin kurkulle. Hän ja Roberta saivat sen kuitenkin irti ja murskattua, mutta irtokämmen jatkoi lentoaan ja yritti napata kruunua Tripin kädestä. Näihin aikoihin joku myös tajusi, että piru vie, kuka pudotti Kaarnen tuonne taakse? Saatuaan omat kamansa turvaan Oleg syöksyi halliin hakemaan kaveriaan. Havaitessaan tilanteen turhuuden kummituskäsi syöksähtikin takaisinpäin, hakeakseen pappiin jätetyn terän uudelleen käteensä ja syöksyi taas taistoon, tällä kertaa Kaarnea raahaavan Olegin kimppuun. Nyt hän joutui kamppailemaan hengestään ja tiimin alkemisti juoksi suojista hakemaan Kaarnea hänen jaloistaan samalla kun kilvenrämä kolisi lentävää miekkaa vastaan. Viime metreillä, kun Kaarne oltiin jo melkein saatu oven taa turvaan, pääsi miekka sujahtamaan ohi Olegin puolustuksen ja kolahti tätä kipeästi niin, että mies kaatui tajuttomana maahan. Raskain sydämin tiimi päätti, ettei enää ollut järkeä uhrata enempää hakuoperaatioon ja sulki oven takanaan, jättäen norjalaisen toverinsa kohtaloonsa.

Attritio oli kovaa. Suuri osa tiimistä oli joko haavoittunut tai sidottu heidän kantamiseensa, eikä Kaarnen tila näyttänyt enää pelastettavalta pitkittyneen retuutuksen jäljiltä. Pienen tajunnanhetken saapuessa noita hyväksyi kohtalonsa ja jäi kehollaan pönkkäämään hallin ovea, viimeisenä oljenkortenaan Robertan hänelle jättämä juomapullo mustan jötkäleen varastoista. Muut sanoivat hyvästinsä ja alkoivat kipuamaan ylös, valojen hiljalleen kadotessa pimeyteen yksinäisen noidan näkyvistä. Kaikkensa antaneena hän totesi, ettei tässä taida enää menetettävää olla ja kiskaisi hienhajuisen astian sisällön. Hän olisi luultavasti oksentanut, jollei hänen vatsalaukkunsa olisi jo valunut sisältöjään ulos haavoistaan. Hetken aikaa odoteltiin, josko jotain mystistä tapahtuisi, mutta ei. Kaarnen aberrantti fysiologia oli estänyt alkeemista paukkua käynnistymästä! Itsekseen mutisten hän vaipui pian lopulliseen hiljaisuuteen armeliaan pimeyden koittaessa.

Muu väki sen sijaan pääsi ongelmitta leiriinsä, mitä nyt haavoittuneiden roijaaminen kuopasta ylös oli aivan perseestä olevaa hommaa köysiviritelmienkään avulla. Ruoka alkoi olla vähissä, öljyt polteltuja ja haavoittuneita kertyi. Pitäisiköhän harkita välillä reissua sivistykseen? Se selvinnee seuraavalla kerralla.